OrganOrgan. ALBA ABCD 298.

"Urponen is unerring in matters of registration and scale, always alive to the delicate hues and textures of this piece (Raitio´s Canzonetta). Those same qualities are present in his reading of Raitio’s Legenda, Op 20/1; in the best Sibelian tradition, this ‘poem for great organ’ has a most imposing presence, the recording’s deep, firm bass as thrilling as any I’ve heard on disc. But it’s the quiet, reflective passages that are the most telling, dynamics finely calibrated throughout.

 

As for organist-teacher John Granlund’s Passacaglia, it opens with a restless, Tristan-like theme that yearns for some kind of resolution. It’s a measured but naturally paced performance that builds to a series of broad climaxes, the ur-theme never far away. Now this really is stirring, noble stuff; in terms of scale and presence it’s reminiscent of Sibelius, whose œuvre for organ has been recorded by Kalevi Kiviniemi (review). That’s especially true of the Sonata in B flat minor; yes, there’s a whiff of the pedagogue in this closely argued score, but there are moments of quirkiness and – in the aerated Adagio – of unexpected loveliness, that I enjoyed immensely. And what better way to end than with a majestic Allegro? This is one of those understated yet impressive pieces that really ought to be more widely programmed.

 

Speaking of programmes, the music here is well chosen, offering plenty of variety and character. These are quality pieces played – and recorded – with impeccable taste and sensitivity. Urponen is an organist to watch, and one I’m happy to place alongside fellow Finn Kiviniemi and the German organist Hans-Eberhard Ross; the latter’s Franck recordings for Audite are very special indeed.

 

One of the most satisfying recitals I’ve heard in ages. A mandatory purchase for organ fanciers and discerning audiophiles alike."

Dan Brown. MusicWeb International, July 2011.

http://www.musicweb-international.com/classrev/2011/July11/OrganOrgan_ABCD298.htm

 

”Hyvällä maulla ja ohjelmistontuntemuksella Urponen on kuitenkin saanut koottua edustavan valikoiman kunnianhimoisia teoksia maamme urkumusiikin syntyvuosilta, eikä levy jää historianluennoksi. […] Urponen luo kontrasteja, nostaa esiin teemoja ja kasvattaa kokonaisuuksia hyvin hienostuneesti ja varmoilla rekisteröinneillä. Levyn kestävintä musiikkia ovat modernisti Väinö Raition pikkukappaleet, etenkin Legenda (n. 1922–23), josta Urponen kehittelee levottomasti etsiskelevän, hämyisen runoelman.”

Kare Eskola, Rondo 3/2011.

”Urponen on valinnut levylleen edustavimpia sävellyksiä ”virallisen kaanonin ulkopuolelta”. Musiikki on äänitetty Turun Martinkirkon romanttisilla uruilla, joiden tarjoamilla sointiväreillä levyn musiikki näyttäytyy parhaassa ja autenttisimmassa valossa. Urposen tulkinnat ovat virtuoosisimmissa kohdissaankin tyylikkäitä. Granlundin 10-minuuttinen Passacaglia on vakuuttava ja musikaalinen sävellys, jolle löytyy suuria esikuvia. Kuten siitä, myös Sonaatista b-molli (1939) huokuu inspiraatio.”

Atte Tenkanen, Turun Sanomat 10.4.2011.

” [Granlundin] molemmat tyylillisesti myöhäisromantiikkaa edustavat sävellykset ovat ammattimiehen työtä ja nousevat Oskar Merikannon Passacaglian rinnalle aikansa harvojen Suomessa sävellettyjen suurimuotoisten urkuteosten joukossa. Turun Martinkirkon urut edustavat upeasti Kangasalan Urkutehtaan 1930-luvun kultakautta.  Vaikka urkujenuudistusliikkeen vaikutus näkyy jo dispositiossa, edustaa sointi rehevää romantiikkaa ja parasta mitä kulttuuripääkaupunki alalla tarjoaa. Aiemmin Bachin musiikissa vahvasti profiloitunut Ville Urponen sujahtaa sujuvasti romantiikan ilmapiiriin. Tämän äänitteen julkaisu on kulttuuriteko suomalaiselle urkumusiikille.”

Kalevi Kauppi. Kirkkomusiikki 2/2011.

”Vaikka Granlundin Passacagliassa on havaittavissa selkeitä piirteitä monista esikuvistaan, tekee teos silti vaikutuksen ja nousee sävellyksenä jopa Merikannon suositun Passacaglian rinnalle. Granlundin vasta vuonna 1939 kantaesitetty upea ja tasapainoinen sonaatti on jo varsin suurimuotoista myöhäisromanttista musiikkia. Molempien teosten soisi tulevan jatkossa säännöllisempään konserttikäyttöön. Urposen soitto on hyvin luontevaa, hengittävää ja mikä parasta tarvittaessa ilmaisultaan myös mahtavan voimakasta. Turun Martinkirkon Kangasala-urut sopivat ohjelman esittämiseen erinomaisesti.”

Olli Pyylampi, Organum 1/2011.


Johann Sebastian Bach. Taito CD 001.

”Urponen´s playing is regal, rhythmically strong, well articulated, and eminently musical. These are excellent performances on an instrument that succeeds in its goal of emulating a master builder.”

James D. Hildreth. The American Organist .

“Porthanorgel är utan tvekan ett enastående instrument och Ville Urponens besjälade spel låter denna magnifika orgel komma till sin rätt. Denna CD gör mig verkligen glad och jag vill varmt rekommendera den.”

Jan Cedmark. Orgelforum 2/2006.

“Ville Urposen levy menee aluksi sointia ja tiuhaan vaihtuvia rekisteröintejä ihastellessa, mutta kyllä myös urkuri vakuuttaa muotojen ja tekstuurin hallitsijana. Polyfoniset linjat erottuvat tunnollisesti. Vastakohtia riittää Pastoraalin kuulakkaista satutunnelmista ja Preludin ja fuugan e italialaisittain konsertoivaan loistoon.”

Harri Kuusisaari. Rondo 12/2005.

”Urponen´s skills as a Bach executant and the distortion-free recording quality (produced by organist himself), come spectacularly together with the mighty Prelude and Fugue in E minor, BWV 548. Urponen paces it unerringly, with tight rhythmic control, especially in the toccata-like middle section of the Fugue. His pleno organo registration works throughout extremely well, achieving not only thrilling weight in this wonderful work – undeniably one of JSB´s greatest contrapuntal masterpieces – but also stunning clarity of detail."

DH. The Organ No 336 2006.


The Complete works of Aarre Merikanto and Väinö Raitio. MILS0185.

“In style, the music is typical of the period, with a hint of Reger, and the recitalist, Ville Urponen, is undoubtedly a good ambassador for this Finnish music, which I found most enjoyable.”

DRC, The Organ No 320, 2002.


“Esiin noston ansaitsivat erityisesti Raition Canzonetta ja Canzone, jotka tyylillisesti edustavat ranskalaista kolorismia. Mystisen impressionistinen Canzone käyttää hyväkseen suurten urkujen väripalettia. Viehättävästi laineilevan pienimuotoisemman Canzonettan melodialinjan heläyttelee kellopeliäänikerta. Näiden teosten soisi ilmestyvän myös nuottikustanteena. Urponen osoittaa myös tulkinnoissaan perusteellista syventymistä teoksiin. Markku Lulli-Seppälän äänitys on laadukas.”

Aija Haapalainen, Turun Sanomat. 13.1.2002.


On a second or third listening, the personality of Merikanto is distinguishable from that of Raitio, and neither is banal. Urponen´s measured style of playing works well in Merikanto´s Fugue in  E minor, a work of special interest since it was a student-piece for Reger´s class at Leipzig 1914. (I could hear nothing of Sibelius in it, at least his best-known concert-hall repertory.) Final cadences are often freshly conceived, and there are some folk-like moments not unlike some English music of the time. Raitio´s “Legenda” has the sadness that musical legends seems usually to have (in Sibelius too) but his “Canzonetta” is an original and novel piece for flute stops and some kind of Glockenspiel. “Canzona” of 1939 is a long fantasy, not easy to follow but mastered by Urponen. Although the overall impression is not very cheerful or melodious, here are some unfamiliar sounds here.”

Peter Williams, The Organ Yearbook  2006.


Ein musicalisches Blumen-Feld. Jubal JCD-37.

“Ville Urposen soitto vakuuttaa fraseerauksen jäntevyydellä ja luontaisella muusikkoudellaan. Vaihtelevat rekisteröinnit osoittavat mielikuvitusta ja persoonallisuutta. Bachin triosonaatissa kuullaan intiimejä kamarimusiikillisia sävyjä: on kuin kolme eriäänistä soitinta keskustelisi toistensa kanssa. Levyn päättävä Bachin Passacaglia ja fuuga c-molli vyöryy sen sijaan kuulijan ylle juuri niin monumentaalisena kuin kahdeksan tahdin jalkioteeman rakennetut 20 mahtavaa variaatiota vaativatkin. Martti Porthanin vuonna 1993 Janakkalan kirkkoon rakentamat urut ovat sointinsa kirkkauden ja selkeyden takia yksi parhaista mahdollisista soittimista tähän musiikkiin.”

Risto Nordell, Classica 6/1999.

”Ville Urponen soittaa uutuuslevyllään saksalaista täysbarokin musiikkia Janakkalan kirkon muhkeasti soivilla Porthan-uruilla.  Näiden urkujen myötä kääntyi uusi lehti Suomen urkuhistoriassa. Levytetyt Georg Muffatin, Johann Gottfried Waltherin ja Andreas Knellerin teokset tarjoavat mielenkiintoisen kontekstin J.S. Bachin kestosuosikeille. Urposen soittoa leimaa ymmärtämys tyylejä ja soitinta kohtaan. Bachin Es-duuri sonaatti saa Urposen otteessa vapautuneen ja konstailemattoman ilmeen. Passacaglia etenee sisäistyneenä ja vakavan affektin oikeuttamassa kohtuullisessa tempossa. Urkuri jäsentää passacagliateeman ilmavasti artikuloiden, ikään kuin muistuttaen sävellysmuodon tanssialkuperästä.”

Peter Peitsalo, Organum 3/1999.

”[…] Urponen on lahjakkaimpia nuoremman polven urkureitamme, minkä hän todistaa tälläkin levyllä. Hän soittaa vivahteikkaasti eri äänikertoja viljellen. Bachin Passacaglian ja fuugan c-molli hän kohottaa universaaleihin mittoihin.”

Pentti Ritolahti, Kotimaa 17.12.1999.

 

Die Kunst der Fuge. MILS 958.

”Ville Urponen muotoilee levyllään teoksesta äärimmäisen kauniin ja vaikuttavan kokonaisuuden. Hän osoittaa tuntevansa barokkimusiikin salat, saa Naantalin hienot urut soimaan milloin satumaisen, unenomaisen pehmeästi, milloin loisteliaan juhlavasti ja välistä jopa salaperäisesti ja uhmakkaastikin. Pettämättömästä tyylintuntemuksestaan huolimatta Urponen ei sorru barokistien ylilyönteihin. Tulkintojen yhteisenä nimittäjänä on aidon- ja raikkaanoloinen perusmusikaalisuus.. Vaikeimmatkin paikat – juuri ne, joista monet urkurit näkevät painajaisunia tai ainakin pohtivat tämän tästä ratkaisumalleja – kuulostavat luontevilta, kiitos Urposen virtuoosisen tekniikan.”

Hannu Wuorela, Turun Sanomat 8.8.1996.

”A large amount of waffle seems to surround Bach´s Die Kunst der Fuge rather in the same way that Mozart´s Requiem has become subject of melodramatic speculation. Happily this recording ignores all the hype – though it refers with some dry critical aplomb to it in the booklet – concentrating rather on the genius who composed these superb works and playing them with equal authority. Listening to the CDs, the works come across fresh and uncluttered by either historical or pseudo-spiritual baggage and are a delight throughout.”

BH, The Organ Vol. 745 No 297.

Ajankohtaista

14.11.2017 Concert at the Mariinsky Concert Hall

Lue lisää

1.4.2016 New CD released: J.S. Bach. Organ Works Vol. 1

Lue lisää

25.4.2015 Concerts in Japan in May

Lue lisää

28.11. 2015. Jaakko Ryhänen ja Ville YLE TV 1:n Aamu-TV:ssä

Lue lisää

YL:n ensimmäiset joulukonsertit Helsingin Kallion kirkossa 7.12. klo 17.30 ja 20.00.

Lue lisää